tiistai 8. marraskuuta 2016

Miksi juuri nyt?


Jotkut ovat voineet jo lukea facebookista tai instagramista, että Sedit jouduttiin lopettamaan yht äkkiä 24.10.2016 siinä samana päivänä myös viimeisin pentu meni kotiin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

Seditillä oli luultu jo viikko ennen sen lopetusta, että hänellä olisi nieluristatulehdus, koska koko kurkku oli todella turvonnut ja hänellä oli samat oireet. Pariks päiväks se kauhee hengittäminen loppui, mutta alkoi taas ja oli jo paljon pahempaa kuin ennemmin. Maanantaina äiti meni Seditin kanssa eläinlääkäriin. Itse, kun tulin koulusta kotiin ehdin vain ottaa repun pois, kun kännykkä soitti ja äiti sanoi, että tulisin eläinlääkärille. Minä sitten menin äkkiä raitovaunuun ja paikan päälle. Kun avasin ovet huomasin makaavan, ilman voimma olevan Seditin. Itse sitten kysyin, et mikä sillä oli. Kun sain tietää, että hänelle kasvoi äkkiä iso kasvain henkitorveen paikkaan, josta se on koirilta mahdotonta. Itse olin isossa shokissa, enkä oikeen tiennyt onko koko tämä tapahtuma totta...Aloin jo paikan päällä itkeä ja halasin Sedittiä. Huomasin hänen silmistä, että loppu on jo lähellä..

Pari minuuttia myöhemmin eläinlääkäri teki Seditille vielä USG ja toinen paha uutinen oli se, että hänellä oli nestettä keuhkoissa ja sydänmessä. Itse olin sanaton ja toivoin vain, että tämä koko tapahtuma olisi unta, koska en olisi uskonut, että koko elämä voisi yht äkkiä mennä nurin päin. Kysyin sitten, että onko mitään tietä pelastaa se, mutta eläinlääkäri sanoi, että valitettavasti ei. Toki itse en ollut valmis niin äkkiä hyvästellä Seditin kanssa, mutta parempi oli näin, kuin et se olisi keskellä yötä tukehtunut kivuissa. 

Itse olin vielä tunnin Seditin vieressä juttelemassa ja mietiskelemässä, että miksi juuri nyt? miksi sen oli pakko olla kasvain? mistä hyvästä joudin juuri silloin päästää hänet sateenkaarisilalle? mitä mä tein väärin? Siinä samalla myös huomasin kuinka iso se kasvain oli, eikä sitä aijemmin ollut.

Silloin tuli se aika, kun eläinlääkäri tuli nukutuspiikin kanssa meidän luo. Seditillä oli niin pienet verisuonet, että eläinlääkäri joutuin pistää sille piikin moneen paikkaan, vasta kun me käänettiin se toiselle puolelle, niin löytyi sopiva suoni. Ennen kun Sedit hengitti viimeisen kerran, niin hyvästelin hänet. Onneksi kaverini äiti oli mukana ja lohdutti hieman minua ja otti meidät audolla kotiin. Itse itkin koko matkan ja koko illan ja yön kotona. Itse pariin päivään en myös mennyt kouluun. Elämä ei ollut enään niin värikästä. Kukaan ei enään tervehtinyt minua joka aamu lelun kanssa, kukaan ei ollut vierelläni, ei ollut kenen kanssa mennä lenkille, Seditin peti oli tyhjä ja koko koti tuntui tyhjältä. En syönyt mitään, en halunnut tehdä mitään. 

Seuraavana päivänä Seditin lopetuksen jälkeen me otettiin se äidin parhaan kaverin tontille, jossa me haudattiin se metsän viereen. Keväällä sitten mennään istuttamaan sinne jotakin kaunista. Tiesin myös. etten voi kaikki päivät olla kotona ja olla tekemättä mitään, koska ei mikään silloin voinut palauttaa Sedittiä takaisin. Keskiviikkona päätin mennä kavereiden kanssa tarhalle ulkoiluttamaan koiria ja kyllä se helpotti hieman mun oloa. Tulen silti aina muistamaan Seditin, vaikka aika, jolloin jouduin hyvästelemään Seditin ei ollut oikea. Se oli viikko ennen nukutusta vielä niin virkeä ja iloinen koira, mutta silti hän tulee jäämään sydänmessäni <3 

                                                                        Lepää rauhassa Sedit

muokkaus ei ole minun


9 kommenttia: