sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Postausideoita

Heitelkääs vaikka jonkunlaisia postausideoita.Itse en tällä hetkellä tiedä mistä kirjoittaa, eikä täällä oo oikeen tapahtunutkaan mitään :DEns kuussa pitäis lähtee vuorille ja aijon tehdä siitä pitkän postauksen kera kuvien.Elikkäs laittakaa erilaisia ja vaikka kummallisia postausideoita vaan tulemaan!


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Ruokaa, hellyyttä ja laiskottelua yöllä lauantaina

Lauantaina äidin kaveri pyysi meitä syömään ravintolaan joka on parin kilometrin päässä meidän asunnosta.Onneksi niitten mukana oli myös kaverini.
Lähdettiin kahdeksan maissa kohti Wisła, joka oli noin kilometrin päässä asunnostamme.Onneksi oli viileetä niin Dragon ei väsynyt ihan heti.Matkalla nähtiin Dragonin kanssa uusia tuttavuuksia, joista jotkut olivat kilttejä ja jotkut vihaisia.Päästiin kymmenen minuutin kävelyn päästä Wisłalle.Onneksi joen vierellä oli paljon ruohoa, jonka päällä D olis voinut kävellä, mutta aina piti änkee asvaltille.En tiedä sit onko Dragon enemmän tottunut asvalttiin, kun melkein viisi vuotta on joutunut elämään asvaltilla.Matkaa kyseiselle ravintolalle oli vielä parisen kilsaa ja alkoi olla kuuma, kun aurinko tuli pilvien seasta esiin.
Mukana oli onneksi vettä, koska muuten en olisi uskonut että Dragon pääsisi määränpäähä :D
Aurinko kyllä niin porotti, että itsekkin aloin olla uuvuksissa.
Vihdoin aurinko meni pilvien sekaan ja päästiin jatkamaan matkaa ilman, että meillä oli kuuma.Matkalla huomattiin pari nuorta joutsenta, jotka odottivat laivojen vierellä ruokaa.Sorsia oli todella paljon, koko nurmikko oli melkein niitä täynnä.Juoppojakin tuli nähtyä.Saavuttiin sitten tunnin päästä oikeaan paikkaan ja siellä meitä odottikin ne joitten kanssa meidän piti tavata.Lähdettiin hakee pari leipää, makkara ja juotavaa.
Dragon pistettiin varjoon nurmikolle ja annettiin vettä.Paistettiin sit makkarat ja syötiin, paitsi itselläni ei ollut kova ruokahalu, joten söin puolet makkarasta ja yhden leivän.Juteltiin sitten vaatteista ja kameroista kaverini kanssa :DEns kuussa kuulemma me mennään vuorille ja D otetaan mukaan.Onneks ne vuoret eivät ole liian kivisiä ja liian jyrkkiä Dragonille.Suurin osa siellä on ruohoo.Koko porukka + Dragon(ehkä) odottavat innoillaan matkaa.


Kello oli jotain kymmenen jo, joten mietittiin että voitaisiin lähtee kotiin, mutta ei.Lähdettiinki kaupunkiin.Matkalla nähtiin pari hevosta vaunujen kanssa ja Dragon onneksi vain katso niitä, mutta ei alkanu haukkumaan, kuten viime kerralla kävi kun se näki hevosen.Metiin keskelle krakovan kaupunkia, missä oli iso avonainen paikka ja paljon hevosia.Lähdin pissattamaan Dragonia nurmikolle ja lähdettiin kiertelemään vähän sinne tänne  D:n kanssa.Alkoi olla jo pimeää ja luulin että D olis ollut väsynyt, mutta kappas.Se olikin täynnä energiaa ja iloinen :D.Äitini ja kaverini vanhemmat kävivät sitten hakemaan alkoholia vähän(0,5l).Päätettiin sitten kaverin kanssa menemään empik kauppaan katsomaan valokuvauskirjoija ja kyniä.Kylläpäs niitä valokuvauskirjoija  oli paljon, huh ;o.Kello oli jo puoli 11 ja lähdettiin sitten katsomaan elääkö ne vanhemmat siellä vielä vai onko ne jo kopsahtanu.Ihan hyvinhän ne siellä pysyivät jaloillaan.Lähdettiin sitten liikkeelle kohti minulle tuntematonta.Heti kun Dragon näki sellaisen raketin tapasen lelun, joka ammutaan ilmaan kuminauhan avulla niin Dragon meni paniikkiin, kun se luuli että se on oikea ilotulitusraketti.Onneksi se raketin tapainen lelu ei päästänyt ääntä.Annettiin Dragonille haistaa sellaista.Ihan normaalisti se haistoi sitä, eikä pelännyt yhtään.Hetki kun se lelu pinkas ilmaan niin Dragon meni paniikkiin taas.En oo varmaan teille kertonut että D pelkää ilotulitteita, mutta joo.Päätettiin ostaa sitten semmonen.Saadaan sitten sen avulla vähän totuttaa sitä ilotulitteisiin, vaikka kyseinen lelu ei ollu ilotulite, mutta muistutti sitä aikalailla.

Jatkettiin matkaa ja lähdettiin hakemaan sellasta 30cm pituista sämpylää, missä oli kaikenlaisia herkkuja päällä.Kello oli jo 20 yli 11 ja me jonossa odottamassa sämpylää.Tilattiin sitten kaksi sellaista.Kaverini ja minä otettiin puolet sellaisesta yhdestä sämpylästä.Parin minuutin kuluttua ihmisiä alkoi kertymään Dragon ympärille ja sanomaan "oi kun ihana koira, onko se kiltti?, saako sitä silittää?"Siinä ihmiset sitten 15 minuuttia rapsuttelivat Dragonia ja  D oli ihan onnellinen.Dragon sai sit kassasta puolet sellaisesta yhdestä sämpylästä ja pari muuta herkkua.Varttia vaille 12 ei oltu vieläkään väsyneitä, joten alettiin kiertelemään pitkin krakovaa :DMatkalla ihan Dragonin edestä meni kaksi hevosta vaunun kanssa.Tällä kertaa D sai tarpeeksi niistä ja haukahti pari kertaa.Lopetti sitten kun sille sano ettei saa haukkua.Hevoset eivät sitten ollenkaan reagoinu ja D katso ihmeissään niitä.Vartin yli 12 alettiin olla jo hiukan väsyneitä, joten lähdettiin kaikki omiin kotiin nukkumaan.Dragonkin alkoi olla jo poikki öisestä vaelluksesta.Lähdettiin kävelemään kohti asuntoamme ja vihdoin oltiin perillä.Dragon hetki kun pääsi kotiin niin hyppäsi sängylle ja minuutin kuluttua kuului jo "grhhhgrooohhh"Katsoin hetken aikaa telkkaria ja sitten nukkumaan.
Oli kyllä todella ihana lauantai päivä!

Pahoittelen siitä, että tässä postauksessa ei ole mitään kuvia, koska en ottanut kyseiselle pikku reissulle kameraa mukaan.Toivottavasti teitä se ei haittaa :)Sori myös tekstin pienuudesta, en tiedä mitä tää blogger on taas sekoillu


tiistai 11. kesäkuuta 2013

Bannereita

Jos nyt joku haluaa melko yksinkertaisen bannerin niin voi laittaa postia tulemaan sähköpostiini.
Sähköpostini:hurtta4@gmail.com

Jos haluat bannerin sinun on kerrottava minkälaisen haluat, koska muuten en pysty tekemään banneria.
Tässä pari näytettä bannereista.









perjantai 7. kesäkuuta 2013

Suomesta Puolaan

Kerron tässä nyt eli tulevat erikoispostaukset liittyvät Dragonin elämää Puolassa ja tässä tulee nyt olemaan ensimmäinen postaus.Osa jo tiesi ennen lähtöämme Puolaan että menemme sinne.Me ollaan täällä Puolassa ainaskin kaksi kuukautta ja tarkoitus olisi käydä mahdollisimman paljon mielenkiintoisissa paikoissa.Matka Puolaan kesti viikon, koska mentiin junalla sinne.Lentokoneella ensin aateltiin mennä, mutta kun kuulin koiran hinnan niin olin aivan sanaton, joten päätettiin mennä junalla.Koiran hinta(ilman kantokoppaa) oli 1800e ja se aika suuri summa pelkästä koirasta, kun yksi ihminen maksoi 150e.Noniin mennään suoraan tekstiin.

Maanantaina herätys oli sit klo 7.00, koska bussi Hesaan lähti jo kahdeksan aikoihin.Alettiin sitten siinä pakata loput tavarat matkalaukkuihin ja kyllähän niitä laukkuja kertyikin todella paljon, vaikka ensisilmäyksellä näytti että tavaroita ois ollut todella vähän.Lähdettiin kohti bussia noin klo 7.30.Onneksi bussi oli aika lähellä kotia niin ei tarvinnut kauheen pitkää matkaa mennä tavaroitten kanssa.Saavuttuamme bussiin niin siellä oli sit vain pari paikka vapaana minne sit istahdettiin ja D keskellä käytävää makoili, vaikka käytävä olikin aika ahdas.Bussi meni onneksi aika nopeasti joten oltiin Hesas noin kahden tunnin kuluttua ja bussi vei sit meidät suoraan satamalle mistä sitten lähdettiin hakemaan lippuja Linda Lineen, joka siis meni Viroon.Liput tuli ostettua vihdoin ja ennenkun laiva tuli satamaan niin lähdin vielä pissattamaan koiraa ja löydettiinkin sataman läheltä hieno puisto missä Dragon kävi pissaamassa ja odotin että tekis myös kakan ennen matkaa, mutta ei se sit tehnyt mikä vähän huolestutti kun se ei ollut tehnyt tarpeitaansa kolmeen tuntiin + vielä edessä oli kahden tunnin matka Viroon.Onneksi kuonokoppa oli mukana koska ilman sitä D ei ois voinut mennä laivaan.
Ketutti vähän kun pienet koirat saivat mennä ilman kuonokoppaa laivaan mutta isot saivat vasta mennä kun niillä oli kuonokoppa.Dragon ei yhtään kyllä tykänny siitä kuonokopasta, yritti vaan ottaa sitä koko ajan pois ja kattoa kaikkia vihasella ilmeellä.Laivassa pistettiin kaikki tavarat yhteen paikkaan ja istahdettiin penkeille ja Dragon nukahti jo lattialle alle viidessä minuutissa.Matkan varrella vastaan tuli parikymmentä valkoposkihanhea ja jotsenia.Pitkän laivamatkan jälkeen saavuttiin Viron satamaan ja sataman vieressä oli kyllä todella upea paikka minne lähdettiin Dragonin kanssa ja vihdoin se teke ison kakan.Käveltiin kohti schnellin hotellia joka oli jo tilattu trivagossa, mistä saatiin kyseinen hotelli 40 eurolla ja normaali hinta ois ollut 100e.
D on ihan poikki hotellissa

puistossa
Schnellin hotellissa heitettiin kaikki tavarat huoneeseen ja levättiin hetki.Parin minuutin kulutta piti hakea jotain syötävää matkalle ja sanon suoraan että Tallinnassa on todella paljon erilaisia ja todella hyviä ruokia,ihmiset ovat hyvin auttavaisia ja kadut todella siistit.Koko maanantaina en nähnyt muutakun vain yhden pikku tupakan maassa enkä yhtäkään koiranpaskaa missään.Kun ruoka oli ostettu niin kävin hakemaan Dragonin hotellista ja lähdettiin kohti yhtä isoa puistoa joka oli ihan hotellin vieressä :)Puistossa oli pari isoa suihkulähdettä ja iso keskikokoinen järvi missä uiskenteli sorsia mitä Dragon halusi säikäytellä koko ajan.Puisto oli todella rauhallinen joten päästin Dragonin vapaaksi ja hyvin se totteli eikä lähtenyt liian kauas.Kastanioita oli koko puiston ympärillä ja ihana tuoksu oli niitten ansioista koko puistossa.Oltiin puistossa vähän yli tunti ja lähdin sit kohti hotellia.Kello oli melkein yhdeksän, joten katselin hetken aikaa telkkua ja sit menin nukkumaan, koska juna Valgaan lähtee ennen kuutta joten herätys oli aika aikasin.Aamulla äkkiä kävin pesemässä hampaat ja Dragon sai vähän ruokaa ja vettä.Paikalla ensiksi ei ollut ketään, mutta hetken kuluttua kun juna saapui niin porukkaa alkoi jo tulemaan, joten heti äkkiä hypättiin junan kyytiin ettei jouduttais olla ruuhkan keskellä.Otetiin paikat aika alusta koska siellä oli ainaskin Dragonille paikka missä se pysty levätä.Koko juna oli kauheen kuuma ja hikeä valui joka paikasta.Dragonin päälle pistetiin todella ohut sellainen valkoinen pyyhe päälle, joka oli kasteltu kylmällä vedellä ettei sillä ois kuuma.Vettä annoin todella vähän, koska  Valgaan matka kesti kolme tuntia ja jos D olisi halunnu kesken matkan mennä pissalle niin ei sitä olis voinut videä ulos pissattavaksi, koska juna pysähtyi joissakin kohdin vain pariksi sekunniksi ja itse olisin jäänyt junan kyydistä pois ja olisin joutunut odottamaan 24 tuntia seuraavaa junaa.Onneksi niin ei käynyt.Vihdoin kolmen tunnin kulutta päästiin Valgaan mistä ostettiin liput Riikaan.Siinä samalla kävin pissattamassa äkkiä Dragonin ja tulihan siltä paljon pissaa ulos rakosta.D pissas melkein kolme minuuttia ja olin vaan koko ajan sillee "paljon pissaa sun rakkoon oikeen mahtuu".
15 minuutin kulutta juna saapui ja noustiin jälleen kerran junaan.Onneksi se juna oli ainaskin paljon viileämpi kuin edellinen ja tilavampi.Alussa Dragon oli vähän levoton mutta kyllä se sit siitä rauhoittui ja meni nukkumaan keskelle käytävää.Ihmiset tulivat jatkuvati rapsuttamaan sitä ja D oli täysin onnellinen.Sitten kun pääsimme Riikaan niin kello oli jo puoli neljä, joten käytiin Riikasaa hakemaan liput Daugavipilsiin missä sitten mentäis hotelliin nukkumaan.Kun sit vihdoin noustiin seuraavaan junaan niin Dragon katsoi mua sillä ilmeellä kuin se olisi sanonut "taasko junaan?Minne me oikein mennään?"
Parin minuutin kuluttua nukahdin tuolille ja heräsin aina silloin kun kuulutettiin missä paikassa oikein oltiin.Kattelin parin tunnin jälkeen ikkunasta ulos ja huomasin samalla paljon kauriita matkan varrella.Kun näin ensimmäisen kauriin Latviassa niin katoin sitä kaurista ja luulin ensimmäisenä et se on joku tekokauris kun se oli ihan jähmettynyt  paikalleen, mutta sit tiesin et ei varmaan minnekkään keskelle metsää aleta pistämään jotakin tekokaurista :DUlkona oli kauheen kuuma, vaikka junassa olikin viileetä vaikka siellä ei ollut tuuletusta.Päästiin lopulta Daugavipilsiin mistä ostettiin keskiviikkoa varten liput Vilnaan.Käveltiin pitkin Daugavipilsin katua kohti Lagota hotellia.Daugassakin oli todella siistiä ja todella ihanat maisematkin oli.Matkan varrelta löytyi myös todella hieno puisto missä Dragon teki tarpeensa ja haisteli jokaikistä puskaa.Hotellissa maksettiin huone ja D köllähti heti matolle kun ovi aukesi huoneeseen.Itse kävin peseytymässä äkkiä ja peiton alle nukkumaan.Aamulla herättiin kello kolmen maissa ja itse olin ihan kauheen väsynyt ja unipussut olivat edelleenkin silmissä.Dragon sai aamupalan ja vettä ja lähdettiin sitten kohti juna-asemaa.Ennenkun lähdettiin hotellista niin kassasta yksi nainen antoi meille matkaa varten evästä, mikä oli ihan hyvä juttu, kun aamulla en ehtinyt syödä yhtään mitään.
Matkalla juna-asemalle nähtiin todella paljon pulskia katukissoja ja Dragon katso niitä ihan kuin ne ois ollut sille jotain ruokaa:D
Daugavipilissä
Saavuttiin juna-asemalle hyvissä ajoin ja ennenkun juna tuli niin olin ehtinyt syödä yhden leivän ja jugurtin.Heitettiin matkalaukut ensimmäisenä junaan ja sitten vastan työnnettiin koira junaan.Dragon ei ensiksi halunnu ollenkaan nousta portaita ylös junaan, koska sen mielestä ne pari porrasta olivat liian korkealla.Lopulta onneksi se suostui tulemaan junaan ja lähdettiin etsimään meidän paikkoja.Oltiin ihan väsyneitä ja onneksi siellä junassa oli sängyt missä sitten minä, äiti ja Dragon saatiin nukkua rauhassa pari tuntia.Itse en nukahtanut heti vaan aloin piirtelemään jotain koiria ja toisesta sängystä kuului vain "grrrrhhhhgorhhhh".Kukas muukaan se olisi voinut olla kuin minun pikku mustakarhu.Lopulta olin ihan liian väsynyt tuhertamaan enään mitään joten pistin piirrustusvälineen takas reppuun ja otin peiton päälleni ja nukahdin.Päivällä juna saapui Vilnaan ja mentiin kauheita rappusia alas hakemaan seuraavaan junaan liput, joka menee Varsovaan.Hypättiin taas kerran seuraavan junan kyytiin.Tällä kertaa matka Varsovaan kesti yli kuusi tuntia, mutta onneksi siellä junassa oli viileetä ettei tarvinnut tukehtua kuumuuteen.Näin matkalla myös ensimmäiset kattohaikarani ja kun katoin niitä niin luulin et ne ois ollu edes vähän isompia :DDragon kerjäsi ruokaa yhdeltä vanhukselta joka oli juuri syömässä pizzaa.Sillä hetkellä Dragonilla ei oollut korvia, se vain katsoi koko ajan sitä pizzaa.
Varsovassa oltiin klo 21.00.
Dragon hyppäsi junasta pois katsomatta minne oli edes menossa, joten sit se kompastui junan portaille ja vinkasi.Lähdettiin viemaan sitten tavarat tavaroitten jättöpaikalle ja haettiin liput Krakovaan :)Kun liput tuli ostettua niin huomasin että Dragonin polvessa on kauheen syvä haava joka vuoti verta.Onneksi mukana oli yksi tikkinaru ja äiti sitten pisti Dragonin haavaan yhden tikin.Lopuksi haava desinfioitiin ja eikä siitä enään tullut verta.Lähdettiin kohti Krakovan junaa ennen kahta yöllä.Luulin että pääsisin nukkumaan kunolla junassa, koska juna Krakovaan kulki koko yön.No yksi huone oli ihan täynnä ja Dragon valtas itselleen kaksi paikkaa.Pistin sit tyynyn Dragonin pakaran päälle ja nukuin sit istuvalteen.Aamulla noin kello seitsemän heräsin ja katsoin kelloa.Dragon heräsi vasta silloin kun juna pysähtyi ja oli aika lähteä taloon.Kutsuttiin taksi viemään meitit asunolle ja ennen yhdeksää oltiin jo loma asunnossamme.Pistettiin paikkoija vähän kuntoon ja sen sellasta muuta juttua tehtiin.Dragon kipitti heti ensimmäisenä keittiöön ja sitten se löysi ihanan pehmeän sängyn minne se meni sit köllimään.Ihanaa viettää kaksi kuukautta Puolassa!